15 kesä Milloin myyntityötä tehnyt edustaja on oikeutettu provisioon tai hyvitykseen toimeksiantosuhteen päätyttyä?
Tämä kirjoitus koskee kauppaedustajien oikeutta provisioihin, jälkiprovisioihin ja hyvitykseen.
Kauppaedustajalla tässä yhteydessä tarkoitetaan sellaista elinkeinonharjoittajaa, joka on edustussopimuksessa sitoutunut edistämään päämiehen lukuun tavaroiden myyntiä tai ostoa hankkimalla tarjouksia päämiehelle tai päättämällä tämän nimissä myynti- tai ostosopimuksista. Käytännön tasolla puhutaan kauppa-agenteista, myyntiedustajista tai myyntimiehistä.
Jälkiprovisio tarkoittaa kauppaedustajalle sopimuksen päättymisen jälkeen maksettavaa provisiota. Hyvityksellä tarkoitetaan myös sopimuksen jälkeen maksettavaa korvausta, mutta oikeus siihen ja sen suuruus määräytyvät eri kriteerien perusteella kuin jälkiprovision osalta.
Kauppaedustajan oikeus provisioon ja jälkiprovisioon:
Kauppaedustajilla on tietyissä tilanteissa oikeus saada jälkiprovisiota, vaikka hänen sopimuksensa olisi jo päättynyt. Jälkiprovisio-oikeus on tarkoitettu korvaukseksi kauppaedustajan sopimusaikana tekemästä työstä, josta ei ole kuitenkaan syntynyt provisio-oikeutta sopimussuhteen aikana. Jälkiprovisio-oikeus on sidottu lakimääräisen provision ehtoihin. Jotta jälkiprovisio-oikeus voi syntyä lain nojalla, ensin tulee tutkia, täyttyvätkö lakimääräisen provision kriteerit.
Kauppaedustajalla on lain mukaan oikeus saada provisio sellaisesta edustussopimuksen aikana syntyneestä sopimuksesta, joka on syntynyt hänen myötävaikutuksestaan tai on päätetty kolmannen henkilön kanssa, jonka kauppaedustaja on aikaisemmin vastaavanlaisia sopimuksia varten hankkinut päämiehen asiakkaaksi taikka jos kauppaedustajalle on osoitettu tietty alue tai asiakaspiiri, ja sopimus on päätetty tähän asiakaspiiriin kuuluvan kolmannen henkilön kanssa.
Jälkiprovisio oikeus voi syntyä, mikäli jokin yllä mainituista ehdoista täyttyy ja kolmannen henkilön tarjous on saapunut ennen edustussopimuksen lakkaamista tai vaihtoehtoisesti jos sopimuksen aikaansaannin voidaan katsoa pääasiallisesti johtuneen kauppaedustajan edustussopimuksen voimassaoloaikana tapahtuneesta myötävaikutuksesta ja sopimus on syntynyt kohtuullisessa ajassa edustussopimuksen lakkaamisen jälkeen.
Jälkiprovisiosta voidaan ottaa erillinen ehto sopimustekstiin tai sitten se voi määräytyä suoraan lain nojalla. Kun kiinnitetään huomiota lain nojalla maksettaviin jälkiprovisioihin, niissä tulee huomioida asiaa koskevan lainsäädännön tahdonvaltaisuus. Tahdonvaltaisuus tarkoittaa sitä, että lain asettamista säännöistä voidaan poiketa osapuolten välisin sopimuksin. Myös tietyllä alalla vallitseva kauppatapa saattaa vaikuttaa siihen, onko edustajalla oikeutta jälkiprovisioihin. Kauppaedustajan oikeutta hyvitykseen taas ei voida poistaa sopimukseen otettavilla määräyksillä ennen edustussopimuksen lakkaamista.
Kauppaedustajan oikeus hyvitykseen:
Hyvitys on jälkiprovisiota vastaava korvaus, mutta oikeus hyvitykseen syntyy hieman eri perustein kuin oikeus jälkiprovisioon. Suurimpana erona jälkiprovision ja hyvityksen välillä on se, että jälkiprovisiota maksetaan konkreettisten tapahtumien perusteella, joista edustajalle olisi syntynyt oikeus provisioon. Hyvityksellä taas kompensoidaan kauppaedustajalle sellaista päämiehen varallisuuden kasvua, joka johtuu edustajan menestyksellisestä toiminnasta, mutta josta edustaja ei saa kuitenkaan korvausta sopimuksen lakkaamisen vuoksi. Hyvityksen laskennan lähtökohtana käytetäänkin sellaisia provisioita, jotka kauppaedustaja olisi ansainnut tai tulisi ansaitsemaan, jos sopimus olisi jatkunut.
Oikeus hyvitykseen syntyy, jos kauppaedustaja on hankkinut päämiehelle uusia asiakkaita tai merkittävästi laajentanut kauppaa aikaisempien asiakkaiden kanssa ja tästä koituu päämiehelle merkittävää etua edustussopimuksen lakkaamisen yhteydessä tai sen jälkeen ja hyvitystä voidaan pitää kauppaedustajan menettämät provisiot ja kaikki muut asiaan vaikuttavat seikat huomioon ottaen kohtuullisena.
Oikeuden hyvitykseen menettää, mikäli ei vaadi sitä vuoden sisällä sopimuksen päättymisestä. Lisäksi oikeuden hyvitykseen voi menettää, mikäli kauppaedustaja on itse irtisanonut sopimuksensa tai siirtänyt päämiehensä suostumuksella oikeutensa ja velvollisuutensa kolmannelle taikka jos päämies on irtisanonut/purkanut sopimuksen kauppaedustajan laiminlyönnin tai käyttäytymisen perusteella. Hyvityksen lakimääräinen katto on edustajan vuosipalkkio laskettuna viimeisen viiden vuoden keskiarvolla.
Kirjoittaja: oik. yo. Tuomas Pekkanen