23 kesä Mikä on perukirjan tehtävä?
Monet ajattelevat, että perukirja tulee laatia ainoastaan verottajaa varten, mutta tämä ei suinkaan pidä paikkaansa. Perukirja on samalla osakasluettelo, omaisuus- ja velkaselvitys ja veroilmoitus. Perukirja palvelee siis niin osakkaiden kuin velkojien ja verottajankin intressejä. Toki perukirja veroilmoituksena näyttäytyy kuolinpesän osakkaille konkreettisesti, koska perukirjan mukaan verottaja määrää maksettavaksi perintöveron. Mitä oikeellisimmin perukirja on laadittu, sitä tarkemmin verottaja pystyy määräämään tulevan perinnönjaon sisällön ja perintöveron. Tällöin osakkaidenkaan ei tarvitse enää myöhemmin hakea oikaisua veroihin.
Kuolinpesän osakkaiden osoittajana taas perukirja toimii esimerkiksi tilanteessa, jossa kuolinpesän omistama asunto halutaan myydä. Perukirjassa on luettelo kaikista niistä henkilöistä, joiden kanta on tarpeen selvittää esimerkiksi juuri myyntitilanteessa.
Velkojat sen sijaat ovat kiinnostuneita pesän varallisuustilasta ja siitä, onko heillä mahdollisuutta saada omaa velkaansa maksetuksi kuolinpesän varoista. Olemme aiemmin sivuillamme kertoneet siitä, kuka on vastuussa vainajan veloista, joten tutustuhan myös tähän julkaisuun.
Perukirja on siis erittäin tärkeä asiakirja, joten on suositeltavaa, että sen laadintaan käytetään asiantuntijan apua. Teemme perunkirjoituksia lähtökohtaisesti kiinteällä hinnalla, joka sovitaan toimeksiannon alkaessa kuolinpesän laadun ja laajuuden mukaan.
OTM, lakimies Pinja Rantanen