17 touko Avioehtosopimus turvaa omaisuuden avioliiton päättyessä

Kun avioliitto solmitaan, säilyy molempien puolisoiden ennen avioliiton solmimista omistama omaisuus heidän nimissään. Tätä ei kuitenkaan pidä sekoittaa omaisuutta koskevaan avio-oikeuteen. Lähtökohtana on, että kaikki omaisuus, myös ennen avioliittoa hankittu tai peritty ja puolisoiden tulevaisuudessa hankkima, on avioliiton solmimisen jälkeen avio-oikeuden alaista. Tämä tarkoittaa sitä, että mikäli avioehtoa ei ole, jaetaan puolisoiden avio-oikeuden alainen varallisuus avioliiton päättyessä puoliksi.

Avioehtosopimuksella voidaan sopia aviopuolisoiden omaisuuden jakautumisesta avioliiton päättyessä joko avioeron tai toisen puolison kuoleman takia. Se on ainoa tapa poiketa lainmukaisesta avio-oikeudesta. Sopimuksen laatimalla aviopuolisot voivat varmistaa, että omaisuus jakautuu heidän haluamallaan, ennalta suunnitellulla tavalla.

Avioehtosopimuksen sisältö on suunniteltava tapauskohtaisesti

Avioehtosopimuksella voidaan sopia siitä, mitä omaisuutta kuuluu puolisoiden avio-oikeuden alaiseen omaisuuteen ja mitä taas rajataan avio-oikeuden ulkopuolelle. Sopimuksella voidaan myös sopia siitä, että puolisot palauttavat avio-oikeuden omaisuuteen, jota koskien se on aiemmin rajattu pois.

Avioehtosopimuksia sääntelevä avioliittolaki on vanha, vuodelta 1941, ja avioliittojen varallisuussuhteet ja yhteiskunta ovat muuttuneet voimakkaasti lain voimaantulon jälkeen. Myös oikeuskäytäntö on linjannut, mikä on avioehtosopimuksen sallittu sisältö. Korkein oikeus antoi vuonna 2020 ratkaisun, jossa todettiin, että avioehtosopimuksen voi laatia siten, että se on voimassa joko kuoleman tai avioeron varalta.

Avioehto voi olla molemminpuolinen, jolloin se koskee molempien puolisoiden omaisuutta tai yksipuolinen, jolloin se koskee vain toisen omaisuutta. Sopimus voi koskea joko koko omaisuutta, tai tiettyä omaisuuserää tai esinettä. Avioehdolla voidaan rajata pois toisen puolison oikeus esimerkiksi perintönä saatuun omaisuuteen tai esimerkiksi koskien tiettyä kiinteistöä, esimerkiksi kesämökkiä. Avioehtosopimuksella ei kuitenkaan sovita varsinaisesta omaisuuden jaosta avioeron tai kuoleman jälkeen vaan tämä tulee tehdä erikseen.

Milloin avioehtosopimuksen voi tehdä?

Aviopuolisot voivat tehdä avioehtosopimuksen joko ennen avioliittoa tai sen aikana. Sen voimaantulo edellyttää, että se rekisteröidään Digi-ja väestötietoviraston palveluun. Rekisteröinti voi kuitenkin tapahtua vasta, kun avioliitto on voimassa. Avioehtoa ei voi rekisteröidä enää ositusperusteen syntymisen, eli avioeron vireilletulon tai aviopuolison kuoleman jälkeen.

Avioehtosopimuksen laatiminen edellyttää molempien puolisoiden suostumusta sen tekemiseen. Sopimuksen teossa tulee noudattaa muotomääräyksiä. Sen tulee olla laadittu kirjallisesti, päivätty ja molempien osapuolten tulee se allekirjoittaa ja kahden esteettömän todistajan tulee todistaa se oikeaksi. Muutoin avioehto ei ole pätevä.

Kenen kannattaa laatia avioehtosopimus?

Ei ole mitään yksiselitteistä ohjetta siihen, milloin avioehtosopimus kannattaa laatia. Se laaditaan kuitenkin usein tilanteissa, joissa aviopuolisoiden varallisuustilanne eroaa toisistaan. Avioehto on suositeltava myös uusperheissä ja tilanteissa, joissa toinen puolisoista on ylivelkaantunut. Lisäksi yrittäjien kannattaa harkita yritystoimintaan liittyvän varallisuutensa suojaamista avioehdolla varmistaakseen oman työn ja toimeentulon jatkuvuuden.

Avioehtosopimus on tärkeä asiakirja ja sen sisältö kannattaa miettiä huolella. Avioehdolla voi vaikuttaa esimerkiksi siihen, mitä kuuluu ensiksi kuolleen puolison kuolinpesään. Jos lesken oikeus kuolinpesän omaisuuteen on suljettu pois avioehdolla, menee omaisuus lakimääräisille perillisille. Testamentilla voidaan tästä määrätä toki vielä toisin. Avioehto ja testamentti muodostavatkin kiinteän kokonaisuuden, kun henkilö haluaa määrätä omaisuudestaan kuolemansa jälkeen. Siksi niiden yhteensopivuus kannattaa aina varmistaa. Avioehtosopimukseen pätee muutoin sama viisaus kuin muihinkin sopimuksiin: se kannattaa laatia siinä vaiheessa, kun asioista ollaan yksimielisiä.

Jenna Järnstedt, asianajaja